Rippikoulu

”Rippikoulussa ei jäädä ilman naurua ja ketään ei jätetä yksin!”, nuoren kertomaa

Rippikoulu käydään yleensä sinä vuonna kun täytetään 15 vuotta. Se jakaantuu noin puolen vuoden ajalle, ja siihen ilmoittaudutaan syksyllä. Perinteisten leiririppikoulujen lisäksi tarjolla on myös päivärippikoulu.

Rippikoulun käynyt ja konfirmoitu seurakunnan jäsen voi toimia kummina, osallistua itsenäisesti ehtoolliselle sekä tulla vihityksi kirkollisesti avioliittoon. Lisäksi kun ikää on kertynyt 16 vuotta, nuori saa myös äänestää seurakuntavaaleissa. Ehdokkaaksi asettuminen edellyttää kuitenkin 18 vuoden ikää.

Rippikoulu antaa varusteita ja matkaeväitä aikuiseksi kasvamiseen. Siellä pohditaan elämän syviä kysymyksiä Jumalasta, ihmisyydestä, oikeasta ja väärästä, rakkaudesta, kärsimyksestä sekä monesta muusta asiasta. Pohdinnan lisäksi hiljennytään yhdessä, tehdään monipuolisesti ryhmätöitä hauskanpitoa ja vapaa-aikaa unohtamatta.

Ladattavia tiedostoja:

Rippikoulua koskevissa kysymyksissä voit kääntyä oman ryhmäsi rippikouluopettajien puoleen.

Opetus- ja konfirmaatioaikataulut

 

Insta: rantakylansrknuoret

Seurakunnan toimipaikat

  • Rantakylän kirkko, Rantakylänkatu 2
  • Utran kirkko, Väisälänkatu 2
  • Talastupa-kerhohuone, Talastie 2