torstai, 23. helmikuuta Isoset

 hae isoseksi

Isoshaut käynnistyvät taas keväämmällä. Tänne tulee tarkemmat tiedot myöhemmin.

 

isoskoulutus

Muistatko omalta riparilta ryhmäsi isosen?

Hänet, jonka kanssa pohdittiin Raamattua, joka näytteli mitä hulluimmissa sketseissä, joka yritti saada suurella vimmalla sut siivoamaan ryhmäsi kanssa luokkaa ja ruokala, pelasi kanssasi jalkapalloa.... Jees! Hän on saanut hommaansa koulutuksen
– isoskoulutuksen!

Rippikoulu- ja muillakin leirille tarvitaan isosia. Isosena voi toimia myös 7-12-vuotiaiden tyttöjen ja poikien leireillä,erityisesti tähän tehtävään valmentaa kerhonohjaajakoulutus. Isosen tehtävään ja omaan arkeenkin saa eväitä seurakunnan isoskoulutuksessa.

Seurakuntien isoskoulutukset ovat avoimia kaikille rippikoulun käyneille. Isoskoulutuksesta saa yleensä myös lukion/amiksen kurssihyväksiluvun. Isoskoulutuksen käytyäsi ei ole pakko toimia isosena ja välttämättä kaikki halukkaat eivät myöskään pääse isoseksi ensimmäisen vuoden jälkeen.  Koulutukset ovat seurakuntakohtaisia eli jokaisella seurakunnalla on oma isoskoulutuksensa. Seurakunnasta riippuen koulutus kestää yhdestä kahteen vuotta.

Koulutuksen aikana perehdytään erilaisiin isosen tehtävään liittyviinteemoihin, kuten ryhmänohjaamiseen, leikkeihin ja Raamattuun.Koulutuksen käytyään voi hakea isoseksi.

Isoskoulutus Joensuun srk:ssa (klikkaa)

Isoskoulutus Pielisensuussa

Kestää yhden vuoden.
Pääosakoulutuksesta tapahtuu leireillä. Lisäksi isoskoulutettavat ovat mukanaseurakunnan muussa toiminnassa toimien palvelu-, messu-,musiikkiryhmissä ja nuorisotyön muissa kuvioissa.

Isoskoulutus Rantakylässä (klikkaa)

Isoskoulutus Vaara-Karjalassa

Isoskoulutukseen ovat tervetulleita kaikki rippikoulun käyneet nuoret, jotka haluavat toimia seurakunnan nuoriso-, varkka- ja lastenleireillä isosina sekä olla muuten mukana seurakunnan toiminnassa. Koulutus kestää meillä vuoden ja toteutuu joka toinen keskiviikko.


Entä olisitko kiinnostunut pitämään kokki-, peli- tai puuhakerhoa? Seurakunnan varkkatyö tarvitsee riveihinsä myös aktiivisia kerhonohjaajia! Sinä saat kerhonohjaamisesta mukavan harrastuksen, kokemusta tulevaisuuteen sekä tietysti pienen rahallisen korvauksen.

Kerhonohjaajakoulutus järjestetään tänä keväänä leirimuodossa Vaiviossa 14.-15.4.

Lisätietoja Jannalta puh. 050-5398404, janna.e.jalovaara@evl.fi

Isoskoulutus Pyhäselässä

Isoskoulutus alkaa isosstartilla 16.9. klo 17.00 Reijolan srk-keskuksella.

Sovitaan kokousajat ja tutustutaan toisiimme. Uudet ja vanhat tervetuloa!

Lisätietoja Riitta Hartonen p. 050-3603680 tai Kari Kesälä p.050-5875927.