Saapasvapaaehtoisena on mukava olla. Toiminnassa on mukana paljon eri-ikäisiä ja eri aloilta tulleita aktiiveja, joita Saapasharrastus yhdistää. Vapaaehtoiskoulutus on kattava ja antoisa.

Koulutuksessa saa ensiapuvalmiuksia, vuorovaikutustaitojen koulutusta sekä turvallisuus- ja tilannearvio koulutusta. Vapaaehtoinen saa tietoa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmistä, nuorisotyön ajankohtaisista asioista sekä valmiuksia ohjata nuoria näissä verkostoissa. 

Vapaaehtoiset toimivat oman alueensa paitsi oman alueensa päivystyksissä, myös mahdollisesti suurilla kesäfestareilla yhdessä muiden Saapasryhmien kanssa. Vuodesta 2011 on Saapas toiminut myös netissä. 

Saappaan löydät Facebookista Saapaslaisten keskusteluryhmästä sekä fanisivuilta. Syksyisin järjestetään valtakunnalliset vapaaehtoisten päivät Partaharjun Leirikylässä Pieksämäellä. Näillä päivillä on runsaasti samanhenkistä seuraa sekä asiapitoista että kevyempää ohjelmaa. Nähdään siellä!

Saapaskoulutus 2018-2019 aikataulut

Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2018 (Ilmoittautuminen)

Katu- ja FestariSaapas 22.-23.9.2018, 15.-16.12.2018 ja 2.-3.2.2019  eli koulutus on kolmen kokoontumiskerran kokonaisuus, lisäksi koulutukseen kuuluu kolme päivystysiltaan osallistumista koulutuksen aikana.

NettiSaapas: 6.-7.10.2018

Voit osallistua joko kaikkiin tai valita Katu- ja FestariSaappaan tai NettiSaappaan. Koulutus on maksuton. Koulutukseen voi ilmoittautua mukaan 3.2.2001 tai sitä ennen syntyneet henkilöt.

Lisätietoa Saapastoiminnasta saa: www.saapas.fi-sivulta tai erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalaiselta (matti.nevalainen@evl.fi, 050-5747673).