Pääsiäisen vietto on ollut aina meidän perheessä sellainen sekametelisoppa. Kaikkialta vähän jotakin. Vihreää, keltaista, oranssia. Pääsiäinen on sellainen viimeinen huuto kevään saapumiselle.
Jo varhain ennen palmusunnuntaita koko perhe vetää kurahousut, hanskat, hatut, takit ja saappaat päähän ja jalkaan ja lähtee läheiseen ryteikköön etsimään pörröisiä ja suloisia pajunkissoja. Reissun jälkeen ainakin yksi murjotti toinen tiristi märkiä sukkiaan lavuaariin ja kolmas sai allergisen reaktion kukkivista kissoista. Kuten joka vuosi. Salaa kaikki olivat kuitenkin onnellisia tästä ihanasta märästä kevään tuoksussa talossa.Vielä vuosi sitten väkersimme tuntitolkulla virpomavitsojen parissa. On se kumma kuinka samanlainen taistelu kreppipaperista, höyhenistä ja silkkinauhoista syntyy jokainen vuosi, vaikka nuorimmainenkin on jo viisitoista. Palmusunnuntain koittaessa meillä oli pienenä tapana pikkuisen veljeni kanssa hyvin epäkristillisesti pukeutua pikkuruisiksi ja pisamaisiksi pääsiäisnoidiksi ja käydä virpomassa terveyttä jokaiseen tupaan ja torppaan. ”Virpoi, varpoi vitsa uus kaunis niin kuin kukkiva kuus. Vitsa sulle palkka mulle.” Tarkoitus oli hyvä, mutta uskomaton suklaan kiilto silmissähän me sitä teimme. Nykyään on paljon hauskempaa itse viedä niitä rapisevia ja ripiseviä foliomunia mummoille ja vaareille. Lapset jaksavat aina hymyilyttää.
Joka ikinen vuosi myös raeruohon kylväminen jää viime tippaan. Usein siemeniä on ostettu jo kuukautta aikaisemmin kymmentä eri sorttia, väriä ja lajiketta, mutta kuitenkin useimmiten ruoho ehtii itää vasta siinä kesän korvilla. Jälkipääsiäiseksikin kutsuttu juhla meidän perheessämme sisältää ruohon koristelun ja kenkien riisumisen ensimmäistä kertaa ulkosalla. Emme ole sitä hätäisintä sorttia.
Pienenä virpomisen lisäksi odotti pääsiäisaamua kuin kuutanousevaa. Meillä oli nimittäin aivan oma pääsiäsipupu sellainen, joka piilotteli kirkkaita kreppipaperi nyssäköitä ympäri sulavaa vetistä puutarhaa. Kirkkaat väriläiskät hangessa muistuttivat vettyneistä suklaamunista vielä viikkoja pääsiäisen jälkeen. Silti se oli aina aivan yhtä hauskaa. Myös virpomapalkkioiden nauttimista täytyi odottaa sunnuntaiaamuun ja usein tämä tuntui aivan ylitsepääsemättömältä haasteelta. Miten pitää näppinsä erossa suklaakääröistä kokonaisen viikon ajan? Sitä en vieläkään tiedä. Jos jollakulla on vastaus tähän kiperään kysymykseen niin ota yhteyttä henkilökohtaisesti apua kaivataan!
Ruoka on ehkä suurin osa pääsiäisperinteitämme. Ruokailukin on yksi hullunmylly ja sekoitus kaikista pääsiäisperinteistä. Jatkuva syöpöttely alkaa sunnuntaiaamuna aamupalasta. Edellisenä päivänä on maalattu ja värjätty kymmenittäin erilaisia kananmunia jokainen omansa. Aina minun mielestäni liian vähän ja äidin mielestä liikaa. Sitten aamulla käydään perheen perinteinen taisto. Munasota! Pelin säännöt ovat seuraavat. Jokaisella osallistujalla on tietty määrä kovaksi keitettyjä kananmunia edessään lautasella, kaikilla sama määrä. Taistelu käydään pareittain ja näistä voittajat siirtyvät finaaliin, jossa ratkaistaan kunkin vuoden kiistämätön mestari.
Peli on yksinkertainen. Tarkoituksena on hajottaa toisen munankuori kuitenkaan rikkomatta omaansa. Tuomari laskee 3, 2, 1 ja kuulu kopsahdus, napsahdus ja risahdus. Usein jompikumpi osallistujista joutuu kääntymään pois häviäjänä. Voittaja on se, jonka munien/munan jokin pää on pysynyt pisimpään ehjänä. Palkintoja ei jaeta, mutta kyseessä on erittäin vakavamielinen ja raskas taistelu arvostetusta tittelistä. Illaksi valmistamme yhdessä lampaanpaistia johon on sivelty hunajaa, minttua ja valkosipulia.
Joka vuosi äitini yrittää valmistaa pashaa ja joka vuosi se jollakin tavalla kummallisesti nöksähtää, lösähtää tai jää syömättä. Illalla kaikki ovat syöneet itsensä ähkyyn ja makaavat sohvalla vieretysten autuaana ja onnellisena. Seuraavana aamuna usein muistetaan, että jo maaliskuun alussa pakkaseen hankitut kymmenen mämmirasiaa ovat täysin koskemattomia eikä kenelläkään oikeastaan edes tee mieli mämmiä. Sitä ruskeaa kultaa sitten lusikoidaan aina juhannusviikoille saakka.
Tärkeintä pääsiäisessä kuitenkin mielestäni on se rauha, kevät ja yhdessäolo. Olivat pääsiäisperinteet sitten millaiset tahansa on se kuitenkin lopulta ilon ja valon juhla. Pidän pääsiäisestä aivan hurjasti, sillä silloin voi vain olla aivan rauhassa siinä missä on ilman minkäänlaista huolta huomisesta. Pääsiäisessä on aikaa rauhoittua ja pysähtyä ihan vain ihmettelemään tätä uskomatonta olemassaoloa.